Historian ensimmäinen kuukauden tikolainen on valittu. Kuukauden tikolaisen ideana on kertoa vapaamuotoisesti, millaista elämä tikolaisena on, miksi kannattaisi hakea juuri Tikoon opiskelemaan, mitä opiskelu vaatii yms. Kuukauden tikolaisen valinta tehdään mielivaltaisesti, mutta ehdotuksia toki otetaan vastaan tiko.blog(a)gmail.com. Kuukauden tikolainen voi olla niin opiskelija, opettaja kuin myös alumni (Tikosta jo valmistunut).

Tammikuun 2010 tikolainen on Hanski Kotilainen, joka aloitti opiskelut Tikossa vuonna 2007. Palkintona tästä hienosta tittelistä Hanski saa paljon mainetta ja kunniaa! Katsellaas, mitä Hanskin elämään kuuluu.

”Minua ohjeistettiin ensinnäkin vastaamaan kysymykseen A.”Miltä tuntuu olla historian ensimmäinen kuukauden tikolainen?” (No aivan mahtavalta, tää suorastaan on mullistanut mun elämän, kiitos äiti, jeesus, mooses ja hammskeiju, ja onko tämä muuten jotain sarkasmia, että minut valittiin juuri TAMMIKUUN tikolaiseksi? Tipaton tikolainen?)

Ja B. Sitten minua pyydettiin kertomaan miten syksy 2009 meni. JA KERTOMAAN JOTAIN POSITIIVISTA KOULUSTA. No, minähän en mitään vaaleanpunaista sankaritarinaa teille tarjoa, koska nyt isketään raaka totuus tiskiin, ja kerrotaan, miten käy kun motivaatio on ihan konkreettisesti kuollut. ( Ja ketä nyt kiinnostaa lukea ihmisistä joilla menee kaikki hyvin. Ei ketään. Paljon kivempaa on lukea niistä, joilla menee huonosti)

Eli, syksy 2009. No sehän alkaa kivasti, kun kesän olet saanut istua terassilla kaljaa juoden, ja vaikein aivotoiminnallinen ponnistus on, että mietit aamulla miksi oksensit kenkään. (Tarina on tosi) Sen jälkeen onkin karua palata koulun penkille ja koittaa tajuta, että valmistumisen eteen tulisi ehkä tehdä jotain. Todellisuus on tyhmää, ja vaikka kuinka olen koittanut kusettaa itseäni, niin minun rästikurssini eivät vaan ole kadonneet kesän aikana. Mutta lisää olen osannut tehdä asioon nollia. Toinen kirjoittajassa syvää katkeruutta herättänyt kurssi; tilastomatikka. Siis miksi? Insinöörit on luotu syystä, ne laskee laskuja, me kehittyneemmät yksilöt saatiin excel. Ei lisättävää. (Muuta kun se uusi nolla sinne asioon)

Vielä kamalampaa on, kun aletaan puhumaan työharjoittelusta. Ensin herää katkeruus niistä, joilla se paikka jo on. (Ihmistyyppi A; ”Joo mä teen harjoittelua, käyn sen lisäksi myös toisessa duunissa, käyn koulua, pyöritän yritystä, teen luomuruokaa, omat mehuni ja olen kohta miljonääri!” Herättää lievää kateutta kun olet ihmistyyppi B; eli itse osaat ehkä juuri ja juuri pukea itse omat sukkasi ja löytää kouluun)

No eihän se kuulosta pahalta nakilta etsiä harjoittelupaikkaa, mutta ensinnäkin sinun pitäisi keksiä MITÄ haluaisit tehdä. Jos sen keksit, niin todellisuus iskee märällä rätillä naamaan ja tajuat, että et OSAA tehdä sitä mitä haluaisit. Minä haluaisin, että voisin tehdä miljoonia sillä, että osaan koodata hello worldin! Tähän mennessä en vaan ole keksinyt yritystä, joka siitä maksaisi… Mutta ainahan saa haluta.

Keskustelu ohjaavan opettajan kanssa ei paranna tilannetta. Jos minun käsketään VAAN miettiä, että mitä haluan tehdä isona, niin vastaukseksi saa oikeasti jotain juuri niinkin aikuismaista, kuin; ”Haluan olla suomen eka diktaattori! TAI PRINSESSA! Tai sit mä alan tekee vaan lapsia..” (Ei huolta, jälkimmäiseen valtio ei ole antanut lupaa. Eikä vissiin annakaan..)

Että näin. Mutta, jos käy niin onnekkaasti, että keksii mitä haluaa harjoittelussaan tehdä, niin sitten vasta vaikeaksi meneekin. Sitten se paikka täytyy hankkia. Itse. Joo. Siis_ihan_itse. Opettaja ei tee sitä, eikä äiti. (No äitiä en kyllä ole kysynyt. Vielä.) Nyt pitäisi siis käyttää niitä omia aivoja ja kykyjä! Harmi vaan, kun omat aivot ja kyvyt hukkui motivaation kanssa viime keväänä tuopin pohjalle, kun väännettiin tietojärjestelmäprojektia. Ja jos muuten tässä vaiheessa on jollekin epäselvää, niin allekirjoittaneellahan ei ole työharjoittelupaikkaa. Miksiköhän?

Sitten kiusataan jostain opinnäytetyöstäkin. JOKA OLISI KUULEMMA HYVÄ TEHDÄ VAIKKA YRITYKSELLE JOSSA OLET HARJOITTELUSSA.

No multifail! Nyt on sellainen fiilis, että joku on pissinyt minun muroihin.

Eli siis tammikuu 2010 alkaa sillä, että lievästi kiristää jossain otsalohkossa. Että tältä tuntuu olla tammikuun tikolainen. Kolmas vuosi, parhautta. Hanski kiittää ja kuittaa, ja lähtee motivaation etsintälomalle. Jos jollain teistä löytyy kyseistä huumetta, ottakaa yhteyttä.

(Mikäli kirjoittaja valmistuu ensi joulukuussa, niin tarjoaa hän kaikille tikolaisille kaljat! ..ykköstä..)”